Surffilautakunta
SURFFILAUTAKUNTA on nimensä mukaisesti surf rock -yhtye. Esitämme energistä ja kesäistä surf-musiikkia joka vie kuulijan rantalomalle vaikka keskellä räntäsadetta ja pakkasta!
Yhtyeen repertuaarista löytyy oman tuotannon ohella surf-musiikin klassikoita 1950-luvulta nykypäivään. Instrumentaaliohjelmiston ohessa on myös takuuvarmoja lauluhittejä mm. Beach boysin hengessä.
Surffilautakunta on yhtä lailla kotonaan niin firman pikkujouluissa, jenkkiautocruisingeissa kuin ravintolakeikallakin.
Niille, jotka eivät tunne surf-musiikkia ennestään… Surf-musiikki syntyi 1950-luvun lopulla Kaliforniassa, USA:ssa. Instrumentalistit kuten Dick Dale ja Link Wray ottivat haltuun sähkökitaran tuomat soundimahdollisuudet, ja yhdessä samoja aikoja syntyneen surf-kulttuurin kanssa klassikkogenre oli valmis. Surf on musiikkityylinä lähisukua ns. rautalankamusiikille, mutta ei niin mollivoittosta ja melankolista. Surf-musiikki uppoaa kaikkiin kitaravetoisen musiikin ystäviin perinteisestä tanssilavamenosta rock’n’rolliin!